Minifutiksen syyskausi
Pienet lapset ottavat Minifutiksessa ensimmäisiä askeleitaan harrastuspolullaan. Minifutikseen ovat kaikki tervetulleita, aiempaa kokemusta jalkapallosta tai liikuntaharrastuksista ei tarvita. Jokainen lapsi saa oppia ja innostua omassa tahdissaan.
Jokainen lapsi etenee omassa tahdissaan, ja tärkeintä on iloinen yhdessä tekeminen. Uudessa ryhmässä toimiminen tai ensimmäisiin harjoituksiin tuleminen voi jännittää – se on täysin normaalia. Tämän vuoksi vanhemmat ovat halutessaan tervetulleita seuraamaan harjoituksia tai osallistumaan niihin lapsen tukena.
Tärkeintä on, että lapsi uskaltaa kokeilla ja saa onnistumisen kokemuksia. Haluamme järjestää harjoituksia, joihin on aina mukava tulla ja joita odotetaan innolla.
Minifutiksessa pidetään hauskaa pallon kanssa, tutustutaan jalkapalloon leikkien ja pelien kautta sekä harjoitellaan liikkumisen iloa, motorisia perustaitoja ja yhdessä toimimista.
Minifutiksen syyskausi alkaa sunnuntaina 2.8.2026 ja päättyy 13.12.2026.
Harjoittelemme sunnuntaisin klo 10.00–10.45 POP Pankki Areenalla. Kelien viilentyessä siirrymme Rungon koulun liikuntasaliin.
Minifutis on tarkoitettu vuosina 2020–2023 syntyneille tytöille ja pojille.
Minifutiksen valmentajina toimivat:
Minifutiksen sisarushinnoittelu:
Osallistumismaksu sisältää 16 ohjattua harjoituskertaa sekä Palloliiton korttelipassin ja vakuutuksen.
"Minifutis on tosi kivaa, kaverit on kivoja ja pelaaminen on kivaa."
Veeti, 4 vuotta
"Mahtavaa, että jalkapalloa järjestetään jo näin pienillekin. Ryhmässä opetellaan jalkapallon alkeita ja liikkumisen iloa leikin kautta. Minifutiksessa pienestä ujosta pojasta on kasvanut reipas lapsi, joka lähtee joka viikko innolla pelaamaan kavereidensa kanssa. Veeti (4 v) suosittelee lämpimästi!"
Veetin vanhemmat
Harjoituksiin tarvitset:
Harjoituksissa käytetään myös seuran palloja.
Tervetuloa mukaan! Vinkkaa Minifutiksesta myös kaveriperheille – treeneihin on hauska tulla yhdessä, ja kimppakyyditkin onnistuvat helposti.
Kaikissa kysymyksissä voit olla rohkeasti yhteydessä:
Lisätietoja järjestäjille (nämä tiedot eivät näy muille).